keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Pikkujoulupuput

Ikaros, Iris ja Helmi toivottavat kaikille blogin lukijoille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!


Note to myself: Älä kuvaa mustaa kania ilman kunnon valoja.. ;)



torstai 13. joulukuuta 2012

Iris hyppää

Helmin kotiutuessa Irikseen on ehditty kiinnittää entistä enemmön huomiota. Neiti alkaa kovaa vauhtia lähestyä 4 kuukauden ikää, ja tästä syystä ollaan päästy kokeilemaan estehyppyä. Vauhtia Irikseltä ei ainakaan puutu, ja hyppyintoa tuntuu olevan sillä kaveri tosiaan hyppäsi jo 2 kuukauden ikäisenä reilu metrin korkeudessa olevalle sohvan selkönojalle.

Ikaroksen valjaat sopivat pienimmilleen säädettynä Irikselle mainiosti. Muutamia kertoja ne ovat jo aikaisemmin olleet päällä - ja lisää harjoittelua kaivataan tämän suhteen, sillä vieläkin jaksaa valjaat ärsyttää. Hyppyharjoitukset etenää kuitenkin todella hyvin! Iris tajusi hyppimisen idean hienosti, ja nyt hypitään 2-3 esteen lyhyitä suoria noin 20cm korkeudessa. Tähtäimessä on osallistua tammikuussa Turussa järjestettäviin estehyppykisoihin.

Teille jotka ette vielä ole huomanneet, meillä on poikassuunitelmia ensi vuoden alulle!
Poikasia toivotaan tammikuulle ja toinen poikue toiveissa myöhäisemmälle keväälle. Sähköpostitse lisää tietoa kiinnostuneille. :)

tiistai 11. joulukuuta 2012

Helmin kuulumisia

Uusi tulokas Helmi on nyt asunut meillä nyt huimat 3 päivää ja kaikki on tähän saakka sujunut oikein ongelmitta. Neidistä on paljastunut oikea hurmuri; tutkii uteliaasti uusia paikkoja ja viihtyy oikein hyvin sylissä. Eilen tarkastettiin hampaat ja kynnet; hampaat näyttää todella kauniilta ja hieman pitkiksi kasvaneet etukynnet leikattiin ongelmitta. Nopeasti tuo äkkäsi myös, ettei Sega ole yhtään pelottava.



Helmi ja Iris ovat tähän saaakka asuneet viereisissä häkeissä vaihdellen paikkoja aina välillä pieneksi hetkeksi. On sujunut en verran ongelmitta että pääsivät nyt myös parvekkeella kokeilemaan yhdessäoloa. Helmi suhtautuu Irikseen melko välinpitämättömästi ja välttelee tätä, Iris on puolestaan tekemässä vähän turhankin innostuneeti tuttavuutta. Eli käytännössä Helmi juoksee karkuun ja Iris tulee perässä. Uskon kuitenkin että tulevat toimeen jahka Helmi on kotiutunut paremmin ja rohkaisee mielensä.

Tänään remppasin kanien asuintilat niin, että tytöt pääsevät paremmin tutustumaan toisiinsa.


Eli tällähetkellä Ikaros asuu perälle rakennetusa kerroshäkissä, joka muodostuu päällekäin ladotuista 140cm ja 120cm pitkistä tehdashäkeistä. Iriksellä ja Helmillä on käytössään noin 130cm pitkät kompostikehikkoaitaukset, joita vaihtelevat kerran-pari päivässä. Eiköhän tämä tästä vielä lähde luistamaan!

maanantai 10. joulukuuta 2012

Uusi kanikaveri

Tänään meidän pieneen yhteiskuntaan saapui uusi tulokas; kääpiöluppa Helmi. Helmi on 7 kuukauden ikäinen neitokainen, väritykseltään hyvin alikuvioitunut mustavalkoinen japanilainen. Saapui meille perheestä, jossa jouduttiin luopumaan tästä aivan hurmaavasta neidistä lapsen allergian vuoksi. Käsittääkseni olemme jo kanin neljän perhe (kolmas kasvattajan jälkeen?), joten toivotaan että tänne saisi pupuli jäädä viettämään loppueläämänsä!



Helmistä olisi tarkoitus leipoa Irikselle häkkitoveri. Nyt ovat päässeet tutustumaan toisiinta häkkien kalterien läpi, ja hyvin leppoisasti tuntuvat suhtautuvan toisiinsa. Ikaros on myös hyvin kiinnostunut uudesta tytöstä, kurnuttelee kuin mikäkin rupikonna. ;)

Helmi vaikuttaa todella lupsakalta kaverilta, ja uskon että tulee sopeutumaan meidän yhteiskuntaan todella hyvin. Rohkeasti tutkii ympäristöään eikä millään malttaisi olla häkissä. Voin sanoa että tämä neitonen rikkoi kaikki ennakkoluulot mitkä minulle on lupista päässyt muodostumaan! Aivan mahtava viipeltäjä, saa nähdä jos lähdetään keväällä koettamaan estehyppyä.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Tervetuloa

Tervetuloa tutustumaan blogiini!
Blogi perustettu jotta koira-aiheinen blogi jäisi rauhaan kaniasoilta. Blogia kirjoitta 20 vuotias turkulainen, joka harrastaa kaneja näiden kaneista pienimpien kanssa. Kanien kanssa harrastetaan pienimuotoisesti estehyppyä ja pet-näyttelyitä, mutta ennen kaikkeaan ne ovat lemmikeitä ja perheenjäseniä. Tällä hetkellä kotoa löytyy kaksi pientä pitkäkorvaa ja kolmas on tulossa. Lisää minusta ja kaneista blogin sivujen kautta. :)