tiistai 11. joulukuuta 2012

Helmin kuulumisia

Uusi tulokas Helmi on nyt asunut meillä nyt huimat 3 päivää ja kaikki on tähän saakka sujunut oikein ongelmitta. Neidistä on paljastunut oikea hurmuri; tutkii uteliaasti uusia paikkoja ja viihtyy oikein hyvin sylissä. Eilen tarkastettiin hampaat ja kynnet; hampaat näyttää todella kauniilta ja hieman pitkiksi kasvaneet etukynnet leikattiin ongelmitta. Nopeasti tuo äkkäsi myös, ettei Sega ole yhtään pelottava.



Helmi ja Iris ovat tähän saaakka asuneet viereisissä häkeissä vaihdellen paikkoja aina välillä pieneksi hetkeksi. On sujunut en verran ongelmitta että pääsivät nyt myös parvekkeella kokeilemaan yhdessäoloa. Helmi suhtautuu Irikseen melko välinpitämättömästi ja välttelee tätä, Iris on puolestaan tekemässä vähän turhankin innostuneeti tuttavuutta. Eli käytännössä Helmi juoksee karkuun ja Iris tulee perässä. Uskon kuitenkin että tulevat toimeen jahka Helmi on kotiutunut paremmin ja rohkaisee mielensä.

Tänään remppasin kanien asuintilat niin, että tytöt pääsevät paremmin tutustumaan toisiinsa.


Eli tällähetkellä Ikaros asuu perälle rakennetusa kerroshäkissä, joka muodostuu päällekäin ladotuista 140cm ja 120cm pitkistä tehdashäkeistä. Iriksellä ja Helmillä on käytössään noin 130cm pitkät kompostikehikkoaitaukset, joita vaihtelevat kerran-pari päivässä. Eiköhän tämä tästä vielä lähde luistamaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti