tiistai 28. toukokuuta 2013

Poikasia tilauksessa!

Pienirex - luppa poikasia luvassa kesäkuun lopulle! Helmi on astutettu onnistuneesti Ikaroksella tänään 28.5., joten mahdolliten tulevien poikasten odotetaan syntyvän kesäkuun viimeisellä viikolla, 26-30.6. Pariskunta vietti yhdessä noin 15 minuuttia, jona aikana Ikaros astui mallikelpoisesti neljä kertaa. Hyvältä siis näyttää. :) 

Jos hurmaava lemmikkikani kiinnostaa, ota yhteyttä sähköpostiin kaapiokani@gmail.com ja puhutaan lisää! Mahdollinen urospoikanen etsii yhteistyökykyistä sijoituskotia max. 100km säteellä Turusta.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Tulokkaita

Kun Iris menehtyi noin kuukausi takaperin, jäi jälkeen suuri ikävä ja kaksi tyhjää häkkiä. Lisäksi yltiösosiaalinen Helmi kaipailee kovasti itselleen uutta kaveria, joten olen ollut vähän yhteydessä tuttuihin kasvattajiin. Omia poikasiahan meillä on edelleen suunnitteilla kesälle, mutta koska tuo oma kanimäärä on nyt melko pieni uutta verta tarvitaan kipeästi jo rexluppa projektia ajatellen.

Näillä näkymin meille muuttaa toukokuussa pieni musta minirex tyttönen, ExRosaris kanilan N-poikueesta. Meidän Ikaros-poitsuhan on tosiaan samaiselta kasvattajalta! Tästä tytöstä toivotaan Helmille häkkikaveria, ja tulee ehdottomasti olemaan osana kasvatusprojektia.

Sisarrukset. Kuva (c) Leena Boswell
Lisäksi olen vähän kysellyt toista pienirexiä Iriksen kasvattajalta, jolla on pesässä Iriksen puolisisarruksia. Saa nyt nähdä miten saan asiat sumplittua... :)

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Alkuvuoden kuulumisia

Kuten jotkut lukijat jo varmasti tietävätkin, minun ja kanien elämää on alkuvuoden aikana myllerretty ja käännelty ympäri oikein kunnolla! Suurin muutos meidän arkielämään on varmasti ollut avoliittoni ja sen myötä lähes neljä vuotta kestäneen yhteiseloni kyseisen kumppanin kanssa päättyminen helmikuun puolessa välissä. Lähdin selvittämään omia asioitani ja muutin hetkeksi aikaa isäni luo, ja kanit jäivät väliaikaisesti avopuolisolleni. Hänen heinäallergiansa kuitenkin paheni yllättäen, joten hain kanit pois ja sijoitin ne hoitokoteihin. Nyt päällä on raivokas asunnonhaku, jotta pääsen asumaan taas rakkaan laumani kanssa saman katon alle!

Reilu viikko takaperin sain onneksi Helmin tänne meidän kanssa, ja Helmillähän onkin täällä maalla ihan kuningattaren oltavat! Sillä on käytössä sen oma 120cm häkki sekä kompostikehikoista rajattuna noin 2 x 3 metriä tila yläkerran aulasta. Lisäksi päivittäin pääsee jaloittelemaan isommalle alueelle. Saa nähdä miten neiti sopeutuu kun joutuu takaisin omaan häkkiin jossa sitä pituutta on "vaan" vajat 160cm. :')

Ikaros on tällähetkellä äitini luona hoidossa. Poikaa on kova ikävä, mutta onneksi sitä pääsee nyt tapaamaan jo useammin kun matkaa on vain 7km (edelliseen osoitteeseen oli 40km, joten harvemmin pääsi moikkaamaan. :/) Ukkeli voi hyvin ja pulsakasti, ja se onkin saanut pikkusiskoni lapsuuden huoneen kokonaan itselleen. Eipä ole asiat huonosti hälläkään!

Tänään ilmat oli sen verran lauhkeat, että pääsipä Helmi myös ulkoilemaan ihan ulos asti. Ensin ulkoiltiin ihan hihnan päässä, mutta touhu oli neidin mielestä hirmu hauskaa eikä tämä ulkoiluttaja ainakaan pysynyt iloloikkia hyppivän kanin perässä joten vapaaksihan se piti päästää. Loppuvaiheessa otettiin jo valjaatkin pois menoa hidastamasta, ja epäilyksistäni huolimatta hyvin tuo pysyi lähellä eikä lähtenyt viittä metriä kauemmas.







sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pääsiäispupu

Porkkanantuokuista pääsiäistä kaikille!
Joko pääsiäispupu kävi teidän luona?

Helmi lähettää porkkanapusuja kaikille!

torstai 28. maaliskuuta 2013

RIP Iris

13.8.2012 - 28.3.2013

Ei lähtöäsi todeksi uskoa vois,
sait äkkiä kutsun luotamme pois.
Näin saapui suru ilmoittamatta,
katkesi elämä odottamatta.
Vain muistot ja rakkaus jäljellä on,
ja ikävä niin pohjaton.


Äitin pieni propellikorva nukkui pois viimeyönä, aivan odottamatta.
En ollut itse kotona, mutta oli kuulema ollut illalla vielä aivan pirteä
oma itsensä. Tiedä häntä mikä pienelle tuli, mutta ikävä on kova. 

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Puputus

Hei te kaikki blogin lukijat jotka olette jääneet kaipaamaan jo puoli vuotta kaatuneena olletta puput.net foorumia! Oletteko jo huomanneet viikko takaperin ovensa aukaisseen korvaajan, puput.us foorumin? Tulkaa mukaan puputtamaan. :)


Klikkaa tästä mukaan!

torstai 21. helmikuuta 2013

Helmikuun kuulumisia

Kanien uusi häkki valmistui jo muutama viikko takaperin, mutta unohtui näemmä päivittää siitä tänne valmis kuva! Korjatan tämä vaaryys nyt heti kättelyssä. ;)

Ovia vaille valmis. Taustalevy naulattu kiinni, päädyissä  eläinsuojaverkkoa 10mm silmällä.
Pohjien suojana kosteuden läpi päästämätöntä, pehmeähköä kuramattoa.
Valmis! :) Ovista tuli hieman vinot, mutta ei näytä kaneja haittaavan.
Häkkien muuton yhteydessä kolmikko pääsi pesulle. Ikaros oli onnistunut sotkemaan koko takamuksen ja häntänsä mihin lie kakkaan, ja Helmi sekä Iris ovat molemmat sellaisia vessaistuskelijoita että tassunpohjat olivat aika kivasti pissatahroissa. Pesu ei hirveästi kavereita miellyttänyt, mutta suihkunraikkaana  oli hyvä muuttaa uuteen kerrostaloasuntoon. Näyttävät kaikki nauttivan oloistaan isommissa häkeissä!

Nyt on rumat tehdashäkit viimein saatu pois silmistä, jes! :) Vaikka nytkin on yksi asunto kerrostalosta tyhjänä, niin haaveilen jo valmiiksi uudesta rakennelmasta. Ideana olisi rakentaa vähän syvempi, kutakuinkin saman levyinen 2-kerroksinen häkki joka olisi tarpeen vaatiessa modattavissa kahdeksi häkiksi tai yhdeksi multi-layer häkiksi. Jos yhden kerroksen koko olisi vaikka 150 x 70 x 60, niin häkissä olisi ihan kivasti tilaa.. Näin voisin tehdä tästä 4 kerroksisesta kokonaan asunnon naaraille ja poikasille, ja uudempi pikkuhäkki olisi poikamiesboksi.

Olen vähän haaveillut kääpiöluppauroksesta (madagascar <3) ja pienirex tyttösestä. Mutta saa nyt nähdä, toistaiseksi on tilat vain toiselle ja mielellään pitäisin yhden häkin tyhjänä ihan kaiken varalta.. Lisäksi jos kesän poikueesta tulee joku oikein ihana persoona, jättäisin senkin oikein mielellään kotiin kasvamaan. Sijoitukseen nyt ainakin on yksi tuleva poikavauva menossa, jahka sopiva koti löytyy.
Joten saa nähdä, saa nähdä!

***

Melkein unohtui. Ikarosta on nyt tämän vuoden puolella pyydelty muutamalta suunnalta jalostuslainaan. Vielä ei ole varmoja valintoja tehty puoleen eikä toiseen, mutta olen kuitenkin tehnyt päätöksen että poika saa pitää miehuutensa ainakin tämän vuoden loppuun. Jos joku on kiinnostunut käyttämään Ikarosta naaralleen niin kannattaa ehdottomasti hihkaista nyt! Jätkä on aivan tajuttoman komea ja hyväluontoinen pienirex uros, ottaa  vastaan niin puhtaita pienirexejä kuin muunkin rotuisia, rotua tärkeämpää on että poikue on tarkoin harkittu.

perjantai 1. helmikuuta 2013

Uusia tuulia

Aivan alkuun täytyy taas kertoa huonoja uutisia. Viimeinen poikanen menehtyi 13 vuorokauden ikäisenä. Poikanen kehittyi hitaasti, ei juuri kasvanut, eivätkä sen silmät auenneet. Viimeisen viikon aikana ei juuri muutoksia tapahtunut kasvun suhteen. Se oli kuitenkin hyvin aktiivinen ja söi hyvin. Viimeinen vauva oli mitä luultavimmin sukupuoleltaan se toivottu uros, ja värityksensä puolesta aivan isänsä näköinen. Ennen kuolemaa pieni ehti saada nimen Nuka.

Nuka 9 vuorokautta. Tästä ei juuri enää kasvettu.
Huonosta tammikuusta huolimatta jatketaan porhallista eteenpäin. Seuraavat poikaset on suunnitteilla luultavasti Irikselle, jos sille löydetään sopiva miesehdokas. Iris täyttää 8kk huhtikuussa, joten astutus on aikaisintaan silloin. Helmin tilannetta täytyy pohtia, mahdollisesti se astutetaan uudelleen samoihin aikoihin Iriksen kanssa. Jos Helmi hylkää poikaset toisen kerran, niin sijaisemo löytyy kotoa. Tässä tapauksessa sen poikaset myytäisiin ehdottomasti vain lemmikkikoteihin, ja poikaset jäisivät ehdottomasti Helmin viimeisiksi. Täytyy kuitenkin toivoa että huonosta kokemuksesta saatiin jotain oppeja, ja seuraava kerta menisi paremmin. :)

Meidän häkkiprojekti on edistynyt huimasti. Rakenteilla on nyt 4 kerroksinen häkki, jossa yhden häkin koko 155 x 50cm. Kaksi alinta tulee olemaan korkeudeltaan noin 50cm, ja kaksi ylintä noin 40cm. Alimpiin muuttaa meidän isoimmat, eli Helmi ja Ikaros. Iris asuttaa kolmoskerrosta, ja nelonen toimii vara-/poikashäkkinä.


Häkin runko oli tarkoituksena tehdä itse, mutta koska en löytänyt sopivaa rakennuspaikkaa, runkona toimii Ikean Gorm hyllykkö. Perälle laitetaan vaneri-/kuitulevy ja päätyihin metalliverkkoa. Etualalle jokaiseen häkkiin tulee kaksi verkko-ovea, eli koko etuseinä on käytännössä avattavissa siivouksen helpottamiseksi. Lisäksi häkkeihin tulee vielä kunnollinen pohja, eivät joudu kanit sentään lauteilla asumaan. :)


torstai 17. tammikuuta 2013

Viimeinen mohikaani

Lisää surullisia uutisia: neljäs vauva kuoli eilen illalla. Syy tuntematon, mutta luulen että sillä oli jokin sairaus tai kehityshäiriö. Lienee että olisi voinut selvitä emon hoidossa, tiedä häntä. Poikasen kunto romahti todella nopeasti. Päivällä se oli vielä vilkas ja lämmin. Iltaa kohden se alkoi ensin vikisemään ja kylmenemään. Illemmalla pesästä alkoi kuuluman todella kovaa vikinää joka loppui kuin seinään. Kun vilkaisin sinne, poikanen makasi jäykkänä.

Nostin sen syliin, hieroin vähän kylkeä ja poikanen alkoi taas hengittää. Se oli kuitenkin selvästi tuskissaan ja kouristeli. Se yritti imeä kun nostettiin Helmin nisille, muttei ollut tarpeeksi voimakas juodakseen. Lämmetessään se hieman vilkastui, muttei kuitenkaan pyrkinyt mahalleen kuten terveet poikaset, vaan kallistui kyljelleen ja sätki päällään/jaloillaan. Poikanen pysyi muutaman tunnin elossa, mutta kovasta yrityksestä huolimatta menehtyi.

Ensimmäisenä ja kolmantena kuolleet menehtyivät samalla tavalla, ainoastaan toisena pois mennyt kuoli enemmän tai vähemmän rauhallisesti yöllä. Voi olla että poikaset olivat sairaita, ja tämän vuoksi Helmi oli pesän hylännyt. Oikeastaan tämä hengissä oleva oli se ainut joka syntyi varsinaiseen pesään ja joka oli syntymäpäivänä jo terveen ja huolehditun näköinen.

5 vrk

Adoptiolapset muuttavat tänään omistajansa luokse, sillä Helmi ei niistä enää huolehdi. Me koitetaan tätä viimeistä pitää hengissä, Helmin maidon ja korvikemaidon turvin. Kovin isoa toivoa poikasen selviämisestä ei ole, mutta parhaamme yritämme silti.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Astetta surullisempia uutisia

Tällä kertaa vähän surullisempia poikasuutisia. Helmin mysteerivärivauva menehtyi maanantaina päivällä jonkinsortin kouristuksiin, luulen että sillä oli jokin synnynnäinen sairaus. Seuraavana yönä kaksi uutta poikasta menehtyi, ja aamulla näytti siltä ettei Helmi enää hoida vauvoja sillä loputkin olivat kylmiä ja laihoja. Syytä pesän hylkäämiselle ei tiedetä, mutta saattoi johtua adoptiovauvoista, stressistä tai jostain ihn muusta.. Tällaista tämä valitettavasti joskus on näiden eläinten kanssa.. :(

Poikasia nosteltiin eilen varovasti Helmin nisille jotta ne saivat imeä, ja nyt tilannetta seuraillaan. Helmi ei ole agressiivinen poikasia kohtaan, mutta selvästi ei niitä hoida. Täytyy nyt katsoa mihin tästä edetään, luultavasti nyt yritetään pitää poikaset turvassa ja lämpiminä. Niitä nostellaan Helmin nisille kerran vuorokaudessa, lisäksi on tarvikkeet tukiruokintaa varten mikäli näyttää siltä että siihen on tarvetta. Myös poikasten pissatus on nyt tehty "käsityönä" kun Helmi ei sitä itse tee.

Nämä kaksi hengissä olevaa omaa + kolme adoptiovauvaa ovat oikein sitkeitä sissejä!

maanantai 14. tammikuuta 2013

Vauvat lisääntyy

Wtf? Poikaset jakautuivat yhdessä yössä kahteen osaan?!


No ei ne nyt ihan niin alkuolentoja sentään ole. Poikasten määrä kuitenkin nousi eilen viidestä kahdeksaan, kun otimme huostaan kolme eilen aamulla syntynyttä poikasta joiden emo kuoli synnytykseen (vahinkopoikue vanhalle ensisynnyttäjälle). Kuvassa adoptiopennut ovat kaksi mustaa ylhäällä, ja pinkki oikeassa alanurkassa. Helmi hyväksyi sijaislapset todella hyvin, kävi vain nuuhkaisemassa ja meni takaisin syömään. ;)

Jälleen, tämä kuva on otettu eilen iltapäivällä. Omat poikaset ovat 1vrk ikäisiä, adoptiovauvat alle puolivuorokautta. Tuntuu että kaikki ovat kasvaneet jo valtavasti. Meidän muksut ovat alkaneet jo kasvattaa hienoista karvaakin. Tässä kuvassa näkyy tuo meidän mysteeriväripentu; harmaa ylhäällä vasemmalla. Jännityksellä odotetan että millainen siitä tuleekaan!

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Kuulumisia pesästä

Kaikki poikaset ovat selvinneet elämänsä ensimmäisestä vuorokaudesta. Hiphei, huraa! :) Itseasiassa eilisestä  tilanne on muuttunut vain sen verran, että poikasten määrä on kasvanut kolmesta viiteen. Melko pian edellisen blogipostauksen jälkeen löysin neljännen vauvan vessalaatikosta, ja myöhemmin illalla ollessani tarkistamassa poikasten kuntoa tajusin että yksi oli syntynyt heinäkasaan ja kaivautunut heinien alle. Ihmettelin vain että mikä ihme tuolla heinissä rapisee... Pieni vauvahan sieltä löytyi.


Kuva otettu eilen ennen viidennen poikasen löytymistä, poikaset muutaman tunin ikäisiä. Nyt ovat jo kasvaneet hurjasti ja saaneet pyöreyttä. Kaksi poikasista on hieman muita pienempiä, mutta oikein terhakoita kavereita ja tuntuvat kyllä pitävän puoliaan. Värin puolesta sanoisin, että japanilaisia (kelta-musta) näistä näyttäisi tulevan, kahden kohdalla olen vähän kysymysmerkkinä. Loppuviikosta sen näkee, kun karva alkaa kasvaa.

lauantai 12. tammikuuta 2013

Pesässä tuhisee

Pitkästä aikaa kuulumisia kanilasta! Kanien joulu ja vuoden vaihde meni meillä hyvin, tosin todella jännissä tunnelmissa. Ollaan nimittäin jännätty menikö Ikaroksen ja Helmin lemmenlomailut nappiin. Ikaroksen ensimmäinen morsian nimittäin jäi syksymmällä tyhjäksi, kun nuori herra ei oikein hommiaan vielä silloin tajunnut. Nyt näyttää kuitenkin siltä että poika on oppinut virheistään ja tällä kertaa saatiin pullat uuniin.

Aamulla heräsin siihen kun kaikki kanit hakkasivat jaloillaan maata niin lujaa, että julisteet tippuivat lähimmiltä seiniltä. Helmi näytti selvästi olevan vauhkoin, joten siirsin muut häkit pois sen läheltä ja peitin häkin kevyellä päiväpeitteellä. Tilanne on pikkuhiljaa rauhoittunut, ja äsken kun kävin kurkkaamassa niin pesässä tuhisi kolme pientä veijaria.. :) Nyt täytyy pitää sormet ja varpaat ristissä että emo lähtee hoitamaan vauvoja ja että kaikki menee hyvin!

Pidän teidät ajan tasalla poikasten kuulumisista, ensimmäisiä kuvia voi tulla viikon tai parin päästä. Jos kaikki nyt menee niin kuin pitää, poikaset ovat luovutuksessa 9.3. alkaen. Alustavia kyselyitä voi lähettää sähköpostise kaapiokani@gmail.com. Mahdolliselle urospoikaselle etsitään sijoituskotia Turun alueella (n. 50km säteellä, voidaan joustaa).