torstai 17. tammikuuta 2013

Viimeinen mohikaani

Lisää surullisia uutisia: neljäs vauva kuoli eilen illalla. Syy tuntematon, mutta luulen että sillä oli jokin sairaus tai kehityshäiriö. Lienee että olisi voinut selvitä emon hoidossa, tiedä häntä. Poikasen kunto romahti todella nopeasti. Päivällä se oli vielä vilkas ja lämmin. Iltaa kohden se alkoi ensin vikisemään ja kylmenemään. Illemmalla pesästä alkoi kuuluman todella kovaa vikinää joka loppui kuin seinään. Kun vilkaisin sinne, poikanen makasi jäykkänä.

Nostin sen syliin, hieroin vähän kylkeä ja poikanen alkoi taas hengittää. Se oli kuitenkin selvästi tuskissaan ja kouristeli. Se yritti imeä kun nostettiin Helmin nisille, muttei ollut tarpeeksi voimakas juodakseen. Lämmetessään se hieman vilkastui, muttei kuitenkaan pyrkinyt mahalleen kuten terveet poikaset, vaan kallistui kyljelleen ja sätki päällään/jaloillaan. Poikanen pysyi muutaman tunnin elossa, mutta kovasta yrityksestä huolimatta menehtyi.

Ensimmäisenä ja kolmantena kuolleet menehtyivät samalla tavalla, ainoastaan toisena pois mennyt kuoli enemmän tai vähemmän rauhallisesti yöllä. Voi olla että poikaset olivat sairaita, ja tämän vuoksi Helmi oli pesän hylännyt. Oikeastaan tämä hengissä oleva oli se ainut joka syntyi varsinaiseen pesään ja joka oli syntymäpäivänä jo terveen ja huolehditun näköinen.

5 vrk

Adoptiolapset muuttavat tänään omistajansa luokse, sillä Helmi ei niistä enää huolehdi. Me koitetaan tätä viimeistä pitää hengissä, Helmin maidon ja korvikemaidon turvin. Kovin isoa toivoa poikasen selviämisestä ei ole, mutta parhaamme yritämme silti.

2 kommenttia:

  1. Voi eii! :( Toivottavasti edes tämä selviää♥


    Ja suosittelen sanavahvistuksen pois ottamisen, siloin voi tulla enemmän kommentteja:)

    VastaaPoista
  2. Jep, nyt toivotaan vaan parasta. Eipä tässä muuta enää voi. :(

    VastaaPoista